Lohduton käyrä: Näin paljon palkansaajien ostovoima on pudonnut – Tilanne surkein 8 vuoteen

Kuluttajahintojen nousukiito on kääntänyt suomalaisten palkansaajien ostovoiman selvään laskuun.

Tilastokeskuksen tänään julkaiseman ennakkotilaston mukaan reaaliansiot ovat laskeneet heinä-syyskuussa peräti 4,8 prosenttia, vaikka nimellisansiot eli palkkakuitissa lukeva summa on kasvanut 2,7 prosenttia.

Reaaliansiot ovat tilaston mukaan kasvaneet hiljalleen vuosi vuodelta, mutta tähänastinen huippu saavutettiin viime vuoden toisella neljänneksellä. Vuoden 2021 lopussa käyrä kääntyi laskuun, joka on tänä vuonna jyrkentynyt.

Heinä-syyskuussa palkansaajien reaalinen tulo oli surkein kahdeksaan vuoteen: oltiin samoissa lukemissa kuin vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä.

Näin rajusti ruoka on nyt kallistunut – Yhdessä tuoteryhmässä jopa +46% korotus

Nyt tehtiin historiaa! Inflaatio ja polttoaineiden hinnat saivat suomalaiset vähentämään autoilua ensimmäistä kertaa vuosiin

Olitko tullut edes ajatelleeksi? – Myös näillä kodin arkisilla toimilla voit pienentää sähkölaskua, vinkkaa asiantuntija