Päivän kinkkinen kysymys on tässä: mikä on yleisin Suomessa käytössä ollut paikannimi?

Yleisimmät paikannimet kertovat luonnosta sekä siitä, mitä ihmiset ovat asuinympäristössään pitäneet tärkeinä.

Kun viimeksi lähetit joulukortteja, niin kuinka monen osoiterivillä luki Kirkkotie tai Koulutie jossain päin Suomea? Tai oletko vieraalla paikkakunnalla bongannut tutunoloisen Peltolan tai Rantakylän suuntaan osoittavan tienviitan?

Ei ole sattumaa, että samat paikannimet toistuvat ympäri Suomea, toteaa nimistönhuollon erityisasiantuntija Tiina Manni-Lindqvist Kotimaisten kielten keskuksesta eli Kotuksesta. Tiettyjen nimityyppien yleisyyttä selittää muun muassa ihmisten tapa jäsentää ympäristöään ja muodostaa uusia nimiä tiettyjen mallien mukaan.

Kattavin kokoelma Suomen paikannimistä on Kotuksen Nimiarkisto, johon yli sadan vuoden aikana on kerätty yli kaksi miljoonaa paikannimeä ympäri Suomea. Listan kärkinimi kuvastaa samanaikaisesti yleisimpien paikannimien luonnetta sekä nimistön muuttumista.

– Kaikkein yleisin Suomessa käytössä ollut paikannimi on Riihipelto. Nimiarkistosta löytyy lähes 4 000 Riihipelto-nimistä paikkaa eri puolilta Suomea, Manni-Lindqvist kertoo.

Nimen yleisyys selittyy paikannimien tärkeimmällä tarkoituksella: nimeämällä yksilöidään paikat ja erotetaan ne toisistaan. Kun useimmilla taloilla on ollut useita peltoja mutta vain yksi riihi, niin riihen lähellä ollutta peltoa on ollut luontevaa kutsua Riihipelloksi.

Yksilöinnin vuoksi on yleensä tärkeää, ettei lähialueella ole muita samannimisiä paikkoja. Peltojen nimiä se ei kuitenkaan ole koskenut: vaikka naapurissa olisi ollut oma Riihipeltonsa, niin se ei ole haitannut, koska yleensä on puhuttu vain omasta pellosta. Siksi samannimisiä peltoja on voinut olla jopa samalla kylällä useita.

Nykyään Riihipeltoja on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin ennen, Manni-Lindvist huomauttaa. Se johtuu maanviljelyksen muuttumisesta, jonka seurauksena pieniä peltoja on yhdistetty tai metsitetty. Peltojen kadotessa myös niiden nimet ovat jääneet pois käytöstä.

Toinen kattava luettelo Suomen paikannimistä on Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri, joka sisältää noin 800 000 peruskartaston paikannimeä. Niihin voi tutustua julkisessa Karttapaikka-verkkopalvelussa.

Länsi-Suomessa on ollut enemmän Iso-alkuisia paikannimiä ja Itä-Suomessa Suuri- tai Suur-alkuisia.

Tiina Manni-Lidqvist

Tämän listan kärjestä ei löydy Riihipeltoa tai muitakaan peltojen nimiä, koska yksittäisiä peltoja harvemmin merkitään virallisiin karttoihin. Sen sijaan Suomen karttanimistä yleisimmät ovat tilojen nimiä, joista osa esiintyy myös kylänniminä.

Yleisin kartoissa esiintyvä nimi on Koivula, joita on Suomessa noin 2 200. Mäkelä-nimiä on vain parikymmentä vähemmän, ja seuraavina tulevat Peltola ja Rantala.

Näiden nimien yleisyyttä selittää ilmiö, jota Manni-Lindqvist kutsuu nimeämismalliksi. Se tarkoittaa, että ihmisillä on taipumus nimetä tietyn lajin paikkoja keskenään samankaltaisesti. Esimerkiksi tilojen nimissä tyypillisin on malli, jossa luontoon liittyvään kaksitavuiseen alkuosaan yhdistyy -la- tai -lä-pääte.

– Kun esimerkiksi tilaa lohkottaessa on kysytty, mikä tulee uuden tilan nimeksi, niin sitä ei ehkä ole etukäteen edes ajateltu. On vilkaistu ikkunasta ulos, nähty siellä koivuja ja todettu, että tehdään siitä vaikka Koivula, Manni-Lindqvist havainnollistaa.

Nimien alkuosat puolestaan heijastavat suomalaista maisemaa: koivuja, mäkiä, peltoja ja rantoja löytyy lähes joka kylältä. Siksi samoja nimiä esiintyy taajaan ympäri Suomea.

Jos Suomen kartoissa esiintyvistä nimistä jätetään pois tilannimet, lista alkaa monipuolistua. Yleisin paikannimi on tällä tavalla listattuna Isosuo, joita on Suomessa yli 700. Listalla viidentenä on puolestaan Suurisuo, joita on noin 500.

– Näissä on taustalla murre-ero. Länsi-Suomessa on ollut enemmän Iso-alkuisia paikannimiä ja Itä-Suomessa Suuri- tai Suur-alkuisia. Samoin Vähä-alkuiset nimet ovat olleet tyypillisesti länsisuomalaisia, Pieni-nimet taas itäisempiä, Manni-Lindqvist kertoo.

Isojen soiden nimeäminen on siis ollut tärkeää ympäri maata. Havaintoa tukee se, että Suomen ruotsinkielisistä paikannimistä yleisin on niin ikään isoa suota tarkoittava Stormossen.

Kymmenen yleisimmän luontonimen kärkeen mahtuvat kookkaiden soiden lisäksi Palokangas, Mustalampi, Mustalahti, Pitkäniemi, Isosaari, Kalliosaari, Kiviniemi ja Ahvenlampi.

– Näistä näkee, mikä on ollut ihmisille tärkeää paikkoja nimettäessä, Manni-Lindqvist tiivistää.

Keskeisiä ovat olleet paikkojen koko, muoto ja liikkumiseen vaikuttava maasto. Vesistöjä on nimetty myös veden värin sekä kalansaaliiden mukaan.

Myös ihmisen toiminta on vaikuttanut nimistöön. Palo-alkuiset nimet voivat liittyä metsäpaloihin mutta etenkin Itä-Suomessa myös kaskiviljelyyn. Pohjois-Pohjanmaalla puolestaan Hauta-alkuisten nimien runsaus kertoo tervanpolton tärkeydestä.

Kotuksessa on laadittu myös erillinen hakemisto asutusnimistä. Siitä löytyy Suomen kaupunkien ja kuntien nimet sekä kaupunginosien, kylien ja muiden asuttujen paikkojen nimiä.

Asutusnimihakemiston mukaan Suomen yleisin kylännimi on Pappila, joka Manni-Lindqvistin mukaan on yleensä nimensä mukaisesti syntynyt pappilan maille. Muita yleisiä asutusnimiä ovat Kirkonkylä, Rantakylä ja Taipale, joista viimeksi mainittu tarkoittaa kahden vesialueen väliin jäävää maakannasta.

– Kaksi viimeistä nimeä kertoo paljon Suomesta. Siitä, että meillä on paljon vesistöjä ja että asutus on usein sijoittunut niiden äärelle, Manni-Lindqvist toteaa.

Tiettyjen paikannimien yleisyyttä selittää siis sekä ihmisluonne että suomalainen luonto. Siihen nähden onkin ehkä hieman yllättävää, että peruskartaston noin 800 000 nimestä lähes kolmannes on ainutkertaisia. Sadoittain ja tuhansittain esiintyvien nimien lisäksi Suomessa on siis myös yli 200 000 paikkaa, joilla on aivan ikioma nimensä.

200

Suomessa on yli 200 Kirkkotietä.