Varastettu ostoskärry poikii hyvin harvoin rikosilmoituksen – Tällaisen rangaistuksen voit kärryn viemisestä saada

Tuossa on jälleen yksi. Ja tuolla toinen.

Kaikki ovat nähneet kauas kauppojen ja marketien ulkopuolelle hylättyjä ostoskärryjä. Niitä on tuupattu myös puistoihin, pientareille ja jopa kerrostalojen porraskäytäviin.

Helsingin Uutiset kertoi aiemmin, että ostoskärryjen katoaminen sapettaa kauppiaita.

Esimerkiksi Malmin Citymarketin kauppias Teemu Tikkala kertoi hakeneensa maastosta vinkkien perusteella kahdeksan kärryä parin päivän aikana.

Suhteessa kärryjen määrään niitä vohkitaan kuitenkin vähän, kauppaketjuista kerrotaan

– Katoavien kärryjen määrä ei ole meillä kovin suuri, sillä kuukausittain kaupoista viedään muutamia yksittäisiä kärryjä, kertoo Keskon turvallisuusjohtaja Petri Käyhkö.

– Katoavia kärryjä on todella vähän, ehkä muutama kymmenen vuodessa. Talvisin ei hävikkiä ole ollenkaan, sillä kärryt eivät kulje lumessa hyvin. Kärryjen palauttamisessa meitä auttavat panttilukot, kertoo puolestaan HOK-Elannon hankintapäällikkö Tuija Rautvuo.

Petri Käyhkön mukaan ostoskärryjä vievät asiakkaat eivät pohdi tekoaan sen kummemmin.

Talvisin ei kärryjä viedä lainkaan, sillä ne eivät kulje lumessa hyvin.

– Suurimpana syynä on ajattelemattomuus: viedään omat ostokset kotiin, mutta sitten palauttaminen jääkin syystä tai toisesta tekemättä. Kärryjä viedään myös ilkivaltaisesti tahallaan, Käyhkö arvioi.

Harva ostoskärryvaras jää kuitenkin kiinni itse teossa.

Helsingin poliisi on tietoinen siitä, että ostoskärryjä kuljetetaan hyvinkin kauas marketien alueilta, mutta rikosilmoitusten tekeminen kärryvarkaudesta on hyvin harvinaista.

– En ainakaan minä muista, että olisin oman yli 30-vuotisen urani aikana koskaan ottanut vastaan rikosilmoitusta pelkistä ostoskärryistä, Kärryt ovat toki voineet olla mukana esimerkiksi varastettua tavaraa kuljetettaessa, kertoo rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisilaitokselta.

– Jos kärry viedään tahallisesti, tehdään aiheesta rikosilmoitus, jos tekijä on tiedossa. Kärryn hankintahinnan perusteella seuraukseksi saattaisi koitua sakkoa, Petri Käyhkö arvioi.

Myös Lidlin ostoskärryillä viedään ostoksia lähemmäs kotia tai esimerkiksi läheiselle bussipysäkille, johon ne sitten hylätään.

– Saamme asiakkailta usein ilmoituksia hylätyistä kärryistä, minkä perusteella kärryjä noudetaan takaisin myymälään. Varsinaista ilkivaltaa kärryille tehdään kuitenkin harvoin, kertoo Lidlin myynnin osastopäällikkö Petteri Nystén.

Yksittäisen ostoskärryn hinta vaihtelee eri kauppaketjuissa 100–150 euron välillä. Hintaan vaikuttaa muun muassa se, onko kärryssä lukot ja liukutasopyörät.

Kärryjä myös huolletaan ja pestään säännöllisesti.

Kärryjen anastajalle voidaan rikoskomisario Pekka Seppälän mukaan tuomita joko sakkoja tai päiväsakkoja, mutta suoraa vastausta tähän ei ole. Rangaistuksen suuruus riippuu olosuhteista ja anastetun omaisuuden käyttöönotosta.

– Arvioisin niin, että useimmiten kyseessä on luvaton käyttöönotto, ja silloin kärryjen ottajalla ei ole ollut tarkoituskaan pitää niitä itsellään, vaan ne tavarankuljetuksen jälkeen hylätään vaikka maastoon, Seppälä kertoo.

Tällöin kärrynviejälle voidaan langettaa sakkorangaistus. Jos taas virkavalta näkee asian varkaudeksi, luvassa on päiväsakkoja – tai periaatteessa jopa puolitoista vuotta vankeutta.

Kärryvarkaalle tuomitun sakon tarkoituksena on Seppälän mukaan osoittaa, että kiinnijäämisen riski on seurauksineen olemassa.

– Myös se on tärkeää, että kauppias saa kärrynsä takaisin ja että ympäristö säilyy siistinä. Kun esimerkiksi parkkipaikoilla lojuu kärryjä siellä ja täällä, se houkuttelee muitakin samanlaiseen välinpitämättömyyteen.

Jos poliisipartio kaduilla liikkuessaan huomaa, että joku työntää ostoskärryjä kaukana marketeista tai myymälöistä, on todennäköistä, että poliisi puuttuu tilanteeseen.

– Se riippuu senhetkisestä tilanteesta. Jos partiolla on aikaa, haluan uskoa siihen, että poliisit menevät myös tarkistamaan, millä asioilla kärryä kuljetetaan, Seppälä arvioi.

100–150

Yhden ostoskärryn hinta on noin 100–150 euroa.