Hintakikkailu toi Alepa-pyörien yhtiölle huiman veroedun – TE: Rahat valuivat Espanjaan

Suosittujen Alepa-kaupunkipyörien taustalla oleva yhtiö on saanut pienennettyä Suomeen maksamiaan veroja uuden hinnoittelupolitiikkansa ansiosta. Asiasta kertoo Talouselämä-lehti.

Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräpalvelun järjestäjä Kaupunkipyörä Suomi Oy otti viime vuonna käyttöön ”siirtohinnoittelupolitiikan”, joka pienentää merkittävästi yhtiön Suomessa maksamaa yhteisöveroa.

Kaupunkipyörä Suomen omistajana toimii espanjalainen CityBike Global SA. CityBike Globalin enemmistöomistaja on espanjalainen pääomasijoitusyhtiö.

Itä-Helsinkiin asennetaan uutta 38 kaupunkipyöräasemaa – näihin paikkoihin ne tulevat

Kaupunkipyörä Suomen tilinpäätös kertoo, että konserni on viime vuonna ottanut käyttöön hinnoittelu, jonka mukaan se on maksanut Espanjaan yhteensä 2,71 miljoonaa euroa.

Tämä puolestaan on pienentänyt Suomeen maksettua yhteisöveroa noin 540 000 euroa.

Kaupunkipyörä Suomen liikevaihto kasvoi viime vuonna 7,2 miljoonaan euroon vuoden 2020 noin 5,4 miljoonasta eurosta, mutta sen tilikauden voitto pieneni samaan aikaan 190 000 euroon 1,5 miljoonasta eurosta.

Tilinpäätöksen mukaan Kaupunkipyörä Suomen maksamat tuloverot olivat 395 000 euroa vuonna 2020, mutta viime vuonna enää 63 000 euroa.