Tutkimus: Huima osa suomalaisista maksaa veronsa mielellään – Odotettu päivä koittaa ensi viikolla

Ehdoton valtaosa suomalaisista suhtautuu verojen keräämiseen myönteisesti, vaikkakin viime vuoteen verrattuna myönteisyys vaikuttaisi laskeneen hieman.

Asia käy ilmi Verohallinnon tuoreesta asennetutkimuksesta, josta verottaja kertoo tiedotteessaan.

Tutkimuksen mukaan 93 prosenttia suomalaisista pitää verojen maksamista kansalaisen tärkeänä velvollisuutena. Selkeä enemmistö eli 82 prosenttia luottaa verotuspäätöksen oikeellisuuteen.

– Noin 70 prosenttia maksaa veronsa mielellään ja 69 prosenttia tuntee saaneensa vastinetta maksamilleen veroille, kertoo Verohallinnon palvelupäällikkö Janne Myyry.

Espoon kaupunginjohtaja jyrähtää miljardin euron menetyksestä: "Espoon osalta on nyt ylitetty kohtuus"

Viime vuoteen verrattuna myönteinen suhtautuminen verojen maksuun on vähentynyt hieman: vuosi sitten 95 prosenttia vastaajista piti verojen maksua kansalaisen tärkeänä velvollisuutena ja 96 prosenttia piti verojen keräämistä tärkeänä hyvinvointivaltion ylläpitämisen vuoksi.

Verohallinnon mukaan suhtautumiseen verojen maksuun ja lopulta verokertymän takaamiseen vaikuttaa myös veroasioinnin sujuvuus.

Tuoreen asennetutkimuksen toteutti Verohallinnon toimeksiannosta Feelback Oy. Tutkimukseen haastateltiin 1 005 iältään 15–74-vuotiasta henkilöä puhelimitse lokakuussa 2022.

Muistitko asioida verokarhun kanssa? – Jos et, joulun alla sinua odottaa ikävä yllätys

Ensi viikolla koittaa päivä, jota monet suomalaiset odottavat innolla: henkilöiden ja yritysten tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi 9. marraskuuta.

Etenkin julkisuuden henkilöiden verotiedot kiinnostavat vuodesta toiseen poikkeuksellisen paljon.

Verottaja on perinteisesti toimittanut medialle listan suurituloisimmista suomalaisista marraskuun alussa. Niin kutsuttu veropäivä on kansainvälisesti poikkeuksellinen järjestely.

Suurituloiset voivat pyytää tietojensa poistamista listoilta, mutta verottajan on toimitettava poistetut nimet medialle pyydettäessä.