Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuomas Ylevä Seinäjoki Areenan toimitusjohtajaksi

Seinäjoki Areena Oy tiedottaa, että yhtiön hallitus on kokouksessaan 22.11.2022 valinnut Seinäjoki Areena Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi Tuomas Ylevän (ETK) Seinäjoelta. Ylevä siirtyy yhtiön palvelukseen Keskisuomalainen Oyj:n ulkomainonnan kehitysjohtajan tehtävistä. Ylevä on kokenut myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, jolla on myös kokemusta johtotehtävistä, yhtiön tiedotteessa perustellaan valintaa.

Ylevä aloittaa uudessa tehtävässään tammikuun alkupuolella. Tavoitteena on aluksi työskennellä noin kuukausi yhdessä nykyisen toimitusjohtajan kanssa, jotta siirtyminen yhtiön toiminnan kannalta tapahtuisi hallitusti.

Seinäjoki Areena Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Esa Alajoki ilmoitti tämän vuoden syyskuussa yhtiön hallitukselle, että tulee jättämään tehtävänsa suunnitelmansa mukaisesti kevään 2023 aikana. Yhtiön hallitus aloitti uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin välittömästi. Toimitusjohtajan tehtävä herätti laajaa kiinnostusta. Hakijoita oli yhteensa 36 henkilöä eri puolilta Suomea. Yhtiön hallitus valitsi hakijoista seitsemän henkilöä haastatteluun, joista kolme valittiin jatkoon soveltuvuustesteihin.