Kari Hokkanen: "Paikalliset uutiset ovat yhä lehtien valttikortti lukijoista käytävässä kisassa"

Soukanjoen professori, jona Kari Hokkanen Seinäjoen Sanomien kolumnipalstalla tunnetaan, on seurannut media-alan muutosta tiiviisti sen jälkeenkin, kun eläköityi Ilkan päätoimittajan tehtävästä 2007.

– Seinäjoen Sanomat perustanut Eero Lehti pyysi minua kirjoittamaan kolumnia ja yhteistyö on jatkunut omistajavaihdoksista huolimatta nämä 15 vuotta. Eero Lehti oli tuolloin kaupunkilehtiin erikoistunut media-alan yrittäjä, joka näki Seinäjoella olevan tilaa Ilkan omistaman Eparin kanssa kilpailevalle tuotteelle, kertaa Hokkanen taustaa.

Maakuntalehtien Ilkan ja Vaasan, sittemmin Pohjalaisen, välisen lehtisodan työurallaan läpikäyneen Hokkasen silmissä alueellisten lehtien merkitys kantaa ottavana alueensa edun ajajana on heikentynyt.

– Toisinaan väitettiin, että vahva poliittinen näkökulma asioihin vaikuttaa lehden tulokseen negatiivisesti. Ei se ainakaan Ilkassa näkynyt. Päinvastoin koin, että se oli hyödyksi. Puhtaasti objektiiviseen tarkasteluun ei edes voi päästä. Jokainen toimittaja ottaa aina kantaa ja aihevalintojen kautta linja on lehdellä olemassa aina. Tänä päivänä toimittajat tulevat samasta akateemisen koulutuksen putkesta ammattiin. Ennen toimittajakunta koostui erilaisia taustoja omaavista henkilöistä. Näkemyksiä ja mielipiteitä oli laidasta laitaan. Nykyään toimittajakunnassa on nähtävissä yhdenmukaista ajattelua enemmän.

Hokkanen kaipaa myös lehtien keskinäistä vuoropuhelua.

Ihmisten pitää olla valmiita myös maksamaan, jos haluavat sisältöä.

– Ennen lehdet keskustelivat keskenään. Mielipidekirjoituksien kautta käytiin kiinnostavaa yhteiskunnallista keskustelua lehden palstalla. Pakinoiden ja pääkirjoitusten vertailu kiinnosti minua jo nuorena, ja päätoimittaja-aikanani toin Ilkkaan laajat lukijoiden mielipidesivut. Nyt some-kanavissa huutelu on korvannut ne.

Hokkasen mukaan lehdillä oli hänen uravuosinaan selkeämpi näkemys siitä, miten oman alueen etua ajetaan. Valtakunnan tasolla maakuntalehdistö on hiipunut, toisin on Etelä-Pohjanmaalla tai Keski-Suomessa.

– Keskisuomalainen on mielestäni pitänyt linjansa monia muita paremmin. Ei tokikaan Erkki Laatikaisen tapaan, mutta pidän sitä kuitenkin tässä mielessä parhaana maakuntalehtenä. Lehtimedialla menee kaikkiaan huonosti, tilaajamäärät putoavat ja taloudellinen tilanne verottaa ilmoitustuottoja.

Hokkasen mukaan paikalliset uutiset ovat niitä, jotka ihmisiä uutisvirrassa kiinnostavat, edelleen.

– Ilkka-Pohjalaisella on uutisoitavana kahden maakunnan asiat valtakunnallisten uutisten lisäksi, joten ei paikallisille pienille uutisille juuri tilaa jää. Kuitenkin juuri niillä me aikoinamme Vaasan kanssa lukijoista kisasimme, vaikka sitä ehkä ei heti uskoisi. Paikallislehdet paikkaavat toki tätä vajetta, vaikka useat niistäkin ovat supistuneet yksipäiväisiksi.

Maksutta joka talouteen jaettavilla kaupunkilehdillä on oma merkityksensä. Monelle ne ovat ainoa paikallisten tapahtumien ja uutisten lähde.

– Valtakunnalliset isot uutiset ihmiset saavat ilmaiseksi verkosta, vaikka toki YLE-veroa maksamme. Paikalliset uutiset ovat yhä lehtien valttikortti lukijoista käytävässä kisassa. Kaupunkilehdillä on paikallisella tasolla oma roolinsa ilmaisjakeluna.

Taustalla on mediakentän murros, joka on alkanut jo kymmenen, viisitoista vuotta sitten.

– Aikoinani, kun minut kutsuttiin Alkio-opiston rehtorin virasta Ilkan päätoimittajaksi, sain kolmen P:n ohjeen kustannusten jakautumisesta. Ne jakautuvat postiin, paperiin ja palkkoihin. Erityisesti nykyinen paino- ja jakelukustannusten raju nousu on vauhdittanut mediakentän muutosta, jossa mainituista kuluista kaksi kolmesta on supistettavissa siirtymällä digitaalisiin julkaisuihin. On siis täysin ymmärrettävää, miksi mediat suosivat digitaalisia julkaisuja.

– Itselleni digilehti riittää, en kaipaa paperilehteä. Mutta ilmoittajat haluavat printtiä jatkossakin. Suomalaiset ovat tottuneet liiaksi ilmaiseen tietoon verkossa. Ihmisten pitää olla valmiita myös maksamaan, jos haluavat sisältöä. Pitää muistaa, että somessa tiedon todenperäisyyttä ei valvo kukaan, toisin kuin painetuissa lehdissä, Hokkanen päättää.