Ruoka: Blineistä tuttu tattari kelpaa monenlaiseen ruuanlaittoon ja leivontaan – kokeile perinteisen risoton sijaan tattarittoa

Tattarin maku on melko voimakas, joten kannattaa totutella siihen vähitellen.

Sienitattaritossa on metsäinen maku. Erikseen tattariton ohessa tarjottavaksi paistetut herkkusienet saavat makua soijakastikkeesta. Marko Puumalainen

Anna Suoniemi

Tattari on monelle tuttu raaka-aine blineistä.

Sen maku sopii kuitenkin hyvin myös moneen muuhun suolaiseen tai makeaan leivonnaiseen. Tattarilla voi korvata leivonnassa esimerkiksi vehnä- ja ruisjauhoja, ja ruuanlaitossa se toimii lisukkeena tai raaka-aineena vaikkapa riisin sijasta.

Tattari sopii erinomaisesti tuhdin suklaisiin brownieihin. Leivonnaiset voi tarjoilla sellaisenaan tai kerman ja marjojen kera. Marko Puumalainen

Tattarin maku on melko voimakas, ja jos sitä ei ole käyttänyt aiemmin, kannattaa makuun totutella vähitellen.

Yksi tapa on korvata aluksi osa esimerkiksi leivonnaisten jauhoista tattarilla.

Tattari sopii hyvin muun muassa suklaisiin leivonnaisiin, ja esimerkiksi tattaribrownieissa sen maku ei juurikaan erotu tumman suklaan alta.

Brownietaikinaan käytetään tattarin lisäksi perunajauhoja ja tummaa kaakaojauhetta, joten leivonnaiset ovat luonnostaan gluteenittomia.

Tattarinäkkäreiden pintaan kaulitaan seesaminsiemeniä. Näkkileivät säilyvät hyvin kuivassa ja pölyltä suojatussa paikassa. Marko Puumalainen

Tattarinäkkileivissä viljan maku tulee esiin hyvin.

Näkkileivät ovat helppoja valmistaa: ainekset sekoitetaan, vaivataan taikina tiiviiksi ja kaulitaan ohuiksi leiviksi.

Näkkärit kypsyvät noin kymmenessä minuutissa ja säilyvät hyvin, kunhan ne ovat kuivassa ja pölyltä suojatussa paikassa.

Risotossa riisin voi korvata vaihteeksi tattarilla.

Samalla ruuan kotimaisuusaste nousee, sillä Suomessa kasvatettua tattaria on tarjolla hyvin.

Tattari on erinomainen makupari sienten kanssa. Sienitattarittoon voi käyttää niin metsäsieniä kuin herkkusieniäkin.

Tattarittoon jauhetaan kuivattuja sieniä, jotka antavat tasaisesti makua koko ruokaan. Huomioi kuivattujen sienten käytössä, että sienten pitää olla sellaisenaan käytettäviä eivätkä ne vaadi esimerkiksi ryöppäystä.

Jos kuivattuja sieniä ei ole saatavilla, tuoreetkin käyvät. Käytä silloin reilusti enemmän tuoretta sientä ja hienonna sienet mahdollisimman pieneksi silpuksi.

Tattarinäkkileivät paistuvat noin kymmenessä minuutissa rapeiksi. Marko Puumalainen

Tattarinäkkileivät

noin 30 kappaletta

25 g voita

2 dl vettä

1 dl tattarihiutaleita

1 tl suolaa

5 dl tattarijauhoja

0,5 dl seesaminsiemeniä

1. Sulata voi ja lisää joukkoon vesi, tattarihiutaleet ja suola. Sekoita.

2. Lisää tattarijauhot taikinaan kahdessa osassa ja vaivaa, kunnes taikina on kiinteää.

3. Muovaa taikina tangoksi ja leikkaa se noin 30:een samankokoiseen palaan. Pyörittele palat palloiksi.

4. Kaulitse pallot ohuiksi leiviksi jauhotetulla alustalla. Ripottele jokaisen leivän päälle seesaminsiemeniä ja painele ne taikinaan kunnolla kiinni.

5. Paista näkkileipiä 225 asteessa 8–10 minuuttia, kunnes leipien reunat ovat ruskistuneet hieman. Taikinasta tulee noin neljä pellillistä. Jäähdytä leivät hyvin ja säilytä kuivassa paikassa pölyltä suojattuna.

Sienitattaritto

4 annosta

25 g voita

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 dl tattarisuurimoita

15 g kuivattuja sieniä

6 dl vettä

2,5 dl ruokakermaa

1 sitruunan mehu

50 g kovaa juustoa raastettuna (esim. pecorino tai parmesan)

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1 rkl hunajaa

200 g tuoreita herkkusieniä

1 rkl soijakastiketta

1. Hienonna sipuli ja valkosipulit. Jauha kuivatut sienet hienoksi. Käytä kuivattuja sieniä, jotka ovat sellaisinaan syötäviä. Jos käytät tuoreita sieniä, hienonna noin 150 g tuoreita sieniä.

2. Laita puolet voista pannulle ja kuullota sipuleita hetki voissa.

3. Huuhtele tattari ensin viileällä ja sitten lämpimällä vedellä. Lisää pannulle tattari ja jauhetut sienet.

4. Kaada puolet vedestä pannulle ja anna tattarin kiehua. Sekoita säännöllisesti ja lisää loput vedet, kun noin puolet vedestä on imeytynyt tattariin. Jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia, kunnes tattari on lähes kypsää.

5. Lisää joukkoon ruokakerma, sitruunan mehu ja juustoraaste. Jatka kypsentämistä, kunnes neste on lähes kokonaan hävinnyt ja tattari on kypsää. Mausta lopuksi suolalla, pippurilla ja hunajalla.

6. Pese ja viipaloi herkkusienet.

7. Sulata loppu voi toisella paistinpannulla ja ruskista herkkusieniä. Lisää joukkoon soijakastike ja jatka paistamista, kunnes sienet ovat pinnalta rapeita.

8. Tarjoile tattaritto paistettujen herkkusienten ja halutessasi persiljasilpun kanssa.

Tattaribrowniet

noin 20 annosta

1,25 dl tattarijauhoja

1,25 dl perunajauhoja

1,25 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

150 g tummaa suklaata

300 g voita

4 kananmunaa

5,5 dl sokeria

1. Sekoita kulhossa tattarijauhot, perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.

2. Mittaa mikroaaltouunin kestävään astiaan suklaa ja voi. Sulata suklaa ja voi mikrossa. Kuumenna seosta vähän kerrallaan ja sekoita välissä.

3. Vaahdota munat ja sokeri keskenään jämäkäksi vaahdoksi.

4. Lisää huoneenlämpöiseksi jäähtynyt voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää vähitellen joukkoon jauhot ja sekoita.

5. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun neliskanttiseen kakkuvuokaan (noin 30 x 30 cm).

6. Paista 180 asteessa 45 minuuttia. Brownien kuuluu jäädä sisältä kosteaksi ja tiiviiksi, joten älä paista taikinaa läpikypsäksi asti.

7. Anna brownien jäähtyä kunnolla ennen annospaloiksi leikkaamista. Tarjoile sellaisenaan tai kerman ja marjojen kanssa.

Kommentoi