Kultaleijonien sankari maalasi kahdesti, kun Suomi kaatoi Venäjän – "Hyvä pelisilmä Jessellä siinä"

Harri Pesonen Akseli Muraja

Sport Content

Suomi voitti jääkiekon Karjala-turnauksen avausottelussaan Venäjän 4–3. Ottelun merkittävä hahmo oli kaksi maalia tehnyt Harri Pesonen, joka oli osunut myös viime keväänä voittoisassa MM-finaalissa Kanadaa vastaan.

Pesosen mukaan Venäjä oli vahva vastustaja.

– Tulokseen voidaan olla tyytyväisiä aina kun Venäjän pystyy kaatamaan. Kyllähän ne vaarallinen joukkue oli. Pienestä oli kiinni tänäänkin, mutta oltiin tehokkaita. Pesosen sihti oli kohdillaan. Hän teki myös voittomaalin.

– Kyllähän se mun toimistoa on varsinkin ylivoimalla, ja lapioida mitä siihen tulee eteen. Välillä se pomppii tolla lailla kivasti lapaan ja välillä on niitä pelejä, kun sudit siinä tyhjää ja se pomppaa lavan yli. Ainahan se on kiva päästä lakaisemaan, Pesonen totesi.

– Onhan se spessua päästä tekemään maali maajoukkueessa ylipäätään. Eihän niitä liikaa tee. Ainahan se sytyttää ja se on tämän lajin suola varsinkin hyökkääjänä. Kyllä siitä iloitsee, Pesonen jatkoi.

Voittomaaliin syötön antoi Jesse Puljujärvi.

– Kyllä se katsoi, että lapa oli valmiina. Hyvä pelisilmä Jesseltä siinä, kiitteli Pesonen Puljujärveä.

Ketjun kolmas lenkki Sakari Manninen oli syötti Pesosen avausmaalin. Lisäksi Manninen teki maalin rangaistuslaukauksesta.

– Hyvä fiilis kentästäkin. Varmaan pystytään viisi vitosella parantamaan kenttänäkin viikonloppuna. Ei silleen oltu off -seasonilla jutuissa, mutta kyllä sen huomasi treeneissä, että kyllä siellä Manen kanssa syötöt löytyivät suht hyvin lapoihin. Se on kivaa, kun ajatukset kohtaa, kommentoi Pesonen ketjunsa pelistä.

Puljujärven kanssa Pesonen pelasi A-maajoukkueessa ketjukaverina ensi kertaa.

– Jesse on hyvä nälkäinen kaveri. Näkee kaikesta, että sillä on intohimo lajiin kova, mutta semmoinen sopiva pilke silmäkulmassa. Ei ota liian vakavasti, arvioi Pesonen Puljujärvestä.

Lauantaina Leijonat kohtaa Tshekin.

– Pelillisesti pystytään viikonloppuna varmaan petraamaan kyllä joka osa-alueella, painotti Pesonen.

Otto Palojärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  3. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  4. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  5. Anu ja Laura kertovat: Tältä tuntuu, kun oma koira menehtyy tulipalossa – "Itkin ja silitin sylissäni kuollutta pentua"
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Aaron puuttuvat miljoonat
  10. Suomeen syntyy miljardiluokan ja yli 700 000 asiakkaan terveysjätti – Terveystalo haluaa ostaa osia Attendosta
  11. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  12. Etelä-Pohjanmaan syyhyepidemia taittumassa
  13. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  14. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  15. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa

Näytä lisää