Spartak vahvisti Eremenkon potkut – "Hyvä pelaaja, mutta..."

Roman Eremenko Jussi Eskola / Suomen Palloliitto

Sport Content

Suomalaisjalkapalloilija Roman Eremenkon sopimus Moskovan Spartakin kanssa on purettu. Seura vahvisti asian keskiviikkona. Eremenkon ja Spartakin sopimuksen purkamisesta uutisoi jo kolme viikkoa sitten venäläinen Sport-Ekspress-lehti, mutta nyt myös seura lopulta vahvisti asian.

– Eremenko on hyvä pelaaja, mutta en voi luvata hänelle paikkaa avauksessa. Hänen pelipaikalleen nuorempiakin pelaajia, Spartakin valmentaja Oleg Kononov kertoi seuran sivuilla.

Eremenko teki Spartakin kanssa sopimuksen elokuussa ja palasi kentille lokakuussa. Sitä ennen hän oli kaksi vuotta pelaamatta saatuaan pelikiellon kokaiinikärynsä vuoksi. Eremenko ehti pelaamaan Spartakissa neljä Venäjän liigan ottelua, kaksi Eurooppa-liigan ottelua sekä yhden Venäjän cupin ottelun. Eremenko loukkaantui marraskuussa, jonka jälkeen hän ei enää pelannut.

Suomessa on pohdittu sitä, palaako Eremenko Markku Kanervan johtamaan maajoukkueeseen.

Ville Hirvonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää