Räikkösen viaton kysymys sai Hamiltonilta vaisun vastauksen – "En"

FORMULAT Austinissa pettynyt Lewis Hamilton ei voi kuitenkaan enää hävitä mestaruutta.

Sport Content

Lewis Hamilton sai tyytyä Texasin Austinin F1-kisassa kolmostilaan. Epäonnea hänellä ei ollut, vaan Mercedeksen rengastaktiikka ei onnistunut, eikä auto ollut suorillakaan riittävän nopea.

Kimi Räikkönen ajoi voittoon ja Max Verstappen toiseksi.

– Onnittelut Kimille ja Maxille myös. Tämä oli paras tulos, johon tänään pystyimme. Ja oli hienoa, että saimme tänään ajaa kunnolla kilpaa, Hamilton sanoi F1:n tv-haastattelussa.

Hamilton ei vielä varmistanut mestaruuttaan. Kun Räikkönen kysyi lämpiössä Hamiltonilta, "voititko mestaruuden?", vastasi Hamilton vaisuna "en".

Räikkönen ei tiennyt lopputuloksista, eikä esittänyt kysymystään vinoiluna.

Hamilton kasvatti MM-johtoaan vain kolmella pisteellä Sebastian Vettelin jäätyä neljänneksi.

Vettelin olisi mestariksi mieliäkseen voitettava kaikki kolme viimeistä kisaa. Hamiltonin ei tulisi saada näistä kisoista neljää pistettä enempää.

Hamilton tarvitsee kolmesta kisasta siis viisi pistettä. Hän varmistaisi mestaruutensa ensi viikonloppuna Mexico Cityssa, jos sijoittuisi siellä seitsemänneksi.

Hamilton varmisti neljännen maailmanmestaruutensa Meksikossa viime vuonnakin. Hänen viidennessä mestaruudessaan historia saattaa hyvinkin toistaa itseään.